-
Viikko kauden alkuun!
Vuoden 2019 ensimmäiset harjoitukset ovat keskiviikkona 8.5.2019 Järvenpäässä Rantapuistossa. Aloitetaan kahvakuulalla klo 18.30 ja jatketaan kehonhuollolla klo 19.30. Toukokuun kehonhuolto tehdään pääosin seisten, ota matto mukaan tunnin lopussa tehtäviä venytyksiä varten. Kahvakuulatunnille oma kuula mukaan. Seuralla on jonkin verran kuulia lainaksi. Jos et ole aiemmin ollut mukana kahvakuulatunnilla, etkä tiedä sopivan kokoista kuulaa itsellesi niin voit aluksi lainata seuran kuulia. Ainakaan alussa kahvakuulatunneille ei tarvitse ottaa omaa mattoa mukaan.
Liikkujat ry on urheiluseura, jonka vuoksi säännöllinen toiminta on tarkoitettu jäsenille. Jäsenmaksu (5€) ei velvoita mihinkään. Toimintaan mukaan tullessa ensimmäisenä vuotena tulee maksaa myös lakisääteinen liittymismaksu (1€). Jäsenmaksun myötä pääset liikkumaan edullisesti! Eniten hyödyt maksamalla koko kesän harjoitukset kerralla. Katso vielä tarkemmin hinnat täältä.
Huomioithan, että toukokuun viimeisellä viikolla ei ole harjoituksia eli ke 29.5., to 30.5. ja su 2.6. Kausi jatkuu elokuun loppuun asti. Mikäli harjoituspäivänä tihuttaa, tunti pidetään ulkona. Sateen sattuessa tunti pidetään livelähetyksenä Facebookin kautta. Voit silloin osallistua tunnille kotona. Erityisjärjestelyistä tiedotetaan Facebook- sivulla.

Kellokosken harjoitusalue Roinilan päiväkodin vieressä. Odotetaan vielä ruohon vihertymistä!
-
Vuosi 2019 alkaa viikolla 19!
Vuoden 2019 ulkoharjoitukset alkavat viikolla 19 (ma 6.5.2019 alkava viikko).
Mukaan voi tulla kunto- tai taitotasosta riippumatta. Harjoituksia voi kokeilla ensin 7€ kertamaksulla. Ensimmäisellä kerralla et välttämättä tarvitse omaa kuulaa, seuralta löytyy muutamia lainaksi. Lue harjoituksista lisää täältä ja hinnoista täältä. Liikkujat ry on liikuntaseura, jonka vuoksi säännöllinen toiminta on suunnattu jäsenistölle. Lue lisää seuran toimintaperiaatteista täältä.
Kellokoski
Kahvakuula sunnuntaisin klo 18.30-19.30
Kehonhuolto torstaisin klo 18.30-19.30Järvenpää
Kahvakuula keskiviikkoisin klo 18.30-19.30
Kehonhuolto keskiviikkoisin klo 19.30-20.30Huom! Viikolla 22 (ma 27.5.2019 alkava viikko) ei ole harjoituksia.
-
Vaikuta vuoden 2019 toimintaan!
Kevättalvi on jo käsillä ja kesä lähenee! Vaikuta vuoden 2019 toiminnan järjestämiseen ja vastaa lyhyeen palaute- ja kehittämiskyselyyn 8.3.2019 mennessä! Vastaukset otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa. Kysely löytyy täältä.
-
Online kahvakuula syksy 2018
Online -kahvakuulatunti livenä pidetään sunnuntaisin 7.10. -25.11.2018 klo 19.00-20.00 suljetussa Facebook -ryhmässä. Mikäli et pääse sunnuntaisin tunnille, voit liittyä mukaan ryhmään ja tehdä harjoituksen itsellesi sopivana ajankohtana. Kaikki tunnit jäävät ryhmään eli voit tehdä niitä myös ajanjakson jälkeen milloin haluat.
Syyskauden hinta on 20€. Tunneille osallistuminen vaatii jäsenmaksun maksamisen (5€). Jäsenmaksu maksetaan vain kerran vuodessa. Mikäli et ole aikaisemmin ollut seuran jäsen, tulee sinun maksaa 1€ liittymismaksu, mikä maksetaan vain kerran.
Ilmoittautumiset mukaan syksyn toimintaan tästä
-
Sunnuntaina 16.9.18 myöhäisempi harjoitusaika
Sunnuntaina 16.9.2018 kahvakuulatunti Kellokoskella pidetään tuntia myöhemmin eli klo 19:30. Omaa kuulaa ei tarvitse. Mukaan pääsee 5€ kertamaksulla.


Liikkujat ry
Parhaiten saat yhteyttä sähköpostitse liikkujat[at]gmail.com. Myös Facebook messengerin kautta tavoittaa helposti.
Sosiaalinen media




