Tietoa seurasta

Toiminnan periaatteet

Yhdistyksen voi perustaa kuka tahansa edesauttamaan jotain aatetta tai tavoitetta. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen muodostavat sen jäsenet. Tämän vuoksi toiminnassa mukana olevien tulee olla yhdistyksen jäseniä. Säännöt määrittävät sen, että jäsenmaksun lisäksi yhdistyksellä tulee olla liittymismaksu. Liikkujat ovat tehneet mahdollisimman matalaksi kynnyksen osallistua toimintaan. Vuonna 2024 liittymismaksu on 1€ ja jäsenmaksu 5€. Liittymismaksu tulee maksaa vain kerran ja jäsenmaksu maksetaan kalenterivuosittain. Jäsenyys ei velvoita mihinkään vaan sen avulla saat osallistua laadukkaaseen ja edulliseen toimintaan. Seuran jäsenyyden voi peruuttaa omalla ilmoituksella.

Liikkujat ry on yhdistys sen vuoksi, että sen ei ole tarkoitus tuottaa voittoa, vaan kannustaa ihmisiä liikkumaan. Yhdistys hakee myös erilaisia avustuksia toimintansa tueksi. Harjoitusmaksuilla katetaan toiminnan järjestämisestä aiheutuvia kuluja. Tavoitteena on laajentaa toimintaa jäsenten toiveiden mukaisesti. Toimintaan voi tulla tutustumaan mihin tahansa harjoitukseen 8€ kertamaksulla.

Tunneille voi tulla mukaan milloin tahansa kesäkuukausien aikana. Sinun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Saat jäsenlomakkeen harjoituksissa tai voit ladata ja täyttää sen myös etukäteen: Jäsenhakemus.

Liikkujat ry säännöt

Jos sinulla on kysyttävää seuran toiminnasta tai olet kiinnostunut tulemaan mukaan liikkumaan, ota yhteyttä liikkujat[at]gmail.com, p. 041 5058 209 (laita tekstiviestillä soittopyyntö), sähköpostilla liikkujat[at]gmail.com tai facebook messengerin kautta https://www.facebook.com/liikkujat.

Jätä kommentti